Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kirjailijavieraana Risto Isomäki

Hämeenlinna | Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Risto Isomäki kertoo ajankohtaisista kirjoistaan Ruoka, ilmasto ja terveys (2021) sekä Mitä koronaepidemian jälkeen (2021). Tilaisuudessa yleisö voi esittää kysymyksiä kirjailijalle.

Kirjailija Risto Isomäen toiminnan ja tuotannon keskeisenä teemana on ympäristön tuhoutuminen ja ilmastonmuutos. Laajan kirjallisen tuotantonsa lisäksi hän on aktiivinen toimija ympäristöasioissa ja kehitysmaakysymyksissä. Hän haluaa herättää keskustelua, perustella ja edistää asioita, jotka voivat viedä meitä muutoksen kautta kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Risto Isomäki (s.1961) on tieto- ja tieteiskirjailija, toimittaja ja Suomen johtava ympäristöuhkien asiantuntija, joka on julkaissut yli 30 tieto- ja kaunokirjaa.

Hänelle myönnettiin 2020 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto elämäntyöstään merkittävänä ja pitkäaikaisena maan, meren ja ilmaston tulevaisuuden puolestapuhujana.

Risto Isomäellä on laaja tuotanto tieteiskirjallisuutta, romaaneja, tietokirjallisuutta, esseitä, pamfletteja ja oppaita. Hänen teostensa pohjalta on tehty myös elokuvia ja sarjakuvia.

Isomäki tuli laajan yleisön tietoon viimeistään vuonna 2005, kun hänen romaaninsa Sarasvatin hiekkaa oli Finlandia-palkintoehdokkaana. Vuonna 2009 Sarasvatin hiekkaa -sarjakuva-albumi voitti Sarjakuva-Finlandian. Isomäelle on myönnetty sekä science fiction –palkinto että Suomen tietokirjailijoiden Warelius-palkinto.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tilaisuuden järjestää Hämeenlinnan pääkirjasto.

Tervetuloa!

Risto Isomäen kuva: Into-kustannus.

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 21.9. klo 17.30–18.30

Tapahtumapaikka: 

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Lukiokatu 2

Postinumero: 

13100

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: