Haltin Taikakoulu - Roolipelikerho lapsille ja nuorille

Hämeenlinna | Ulottuvuusmatkat Oy

Toukokuussa pääsee taikakouluun roolipelaten!

Pöytäroolipeli on vuorovaikutuksellista tarinankerrontaa, jossa jokaisella pelaajalla on oma roolihahmonsa, joka seikkailee mielikuvituksen avulla pelinjohtajan kuvailemassa maailmassa. Hahmon onnistumista hänen toimissaan ja teoissaan lasketaan noppaa heittämällä ja ynnäilemällä hahmon omia taitopisteitä silmäluvun päälle.

Roolipelaaminen kehittää muun muassa yhteistyötaitoja, matemaattisia taitoja, sekä improvisaatio- ja ilmaisukykyä.

Ensimmäinen ropekerta pidetään lauantaina 8.5. klo 13:00-16:00. Kerta sisältää oman pelihahmon suunnittelun sekä aloitusseikkailun. Muut kerrat kestävät kaksi tuntia ja ne järjestetään alustavasti toukokuun lauantaisin klo 14-16. Virallisesti muut päivämäärät lyödään lukkoon ensimmäisellä kerralla niin, että kaikki pääsevät kaikkiin kertoihin mukaan.

Haltin ropekerho sisältää neljä pelikertaa ja maksaa 60€/hlö. Hintaan sisältyy mehu jokaisella pelikerralla. Maksun voi maksaa ensisijaisesti ensimmäisellä kerralla kortilla, mutta lasku onnistuu myös.
Pääosin Haltin oppilaat ovat olleet 7-15-vuotiaita, mutta ropekerho sopii kaiken ikäisille, joilla perus luku- ja laskutaito ovat hallussa.

Ilmoittaudu mukaan lähettämällä meille viestiä sähköpostilla, Fb:ssa, Ig:ssa tai Whatsappiin. Mainitse viestissä osallistujan nimi ja ikä. Mukaan mahtuu max. 6 pelaajaa ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä!

Tapahtuma-ajat: 

  • la 8.5. klo 13–16

Tapahtumapaikka: 

Ulottuvuusmatkat Oy

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Vanajantie 10A, B-rappu, 4.krs

Postinumero: 

13110

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Puhelinnumero: 

0449882860

Sähköposti: 

ulottuvuusmatkat@gmail.com

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: