Camera Poetica: Suhisevat koivut

Tammela | Hämeen luontokeskus

Ainutlaatuinen valokuvien ja runojen pareista koostuva Camera Poetica: Suhisevat koivut -näyttely on esillä Hämeen luontokeskuksessa 29.4.-28.6.2017. Tällä näyttelyllä, sen runoilla ja valokuvilla Suomen kansallispuusta koivusta, on hyvä juhlia Suomen juhlavuotta. Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn!

Näyttely esittelee valokuvien ja runojen pareja teoksesta Suhisevat koivut, jonka
innoittajana on ollut Suomen kansallispuu. Teos on ilmestynyt Camera Poetica -kirjasarjassa
suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja unkariksi, jälkisanat teokseen on kirjoittanut Leena
Ahtola-Moorhouse: ”Suomalaisen koivun tarinaa”.

Valokuvaaja József Timár kierteli Suomenmaata ristiin rastiin. Monimuotoisuudessaan koivut
avasivat hänelle kokonaan uuden, hämmästyttävän maailman. Sen lumoamana hän kuvasi koivuja
kuusi kuukautta menettämättä tunnetta siitä, että koivuissa on hänelle jotakin aivan uutta ja
erityistä.

Kolmetoista suomeksi, ruotsiksi tai saameksi kirjoittavaa suomalaisrunoilijaa valitsi itselleen
kuvia valokuvaajan ryhmittelemistä otoksista, ja kirjoitti sitten runopareja mielikuvitustaan
kutkuttaville kuville.

Nimestä Suhisevat koivut on kiittäminen Pentti Saaritsaa. Juuri Saaritsa kiinnitti valokuvaajan
huomion Aaro Hellaakosken (1893–1952) erääseen tekstiin, josta tuli lopulta kokoelman avausruno.
Suomalaisen kirjallisuuden monipuolinen, kansainvälisestikin suuresti arvostettu hahmo, Bo
Carpelan, kirjoitti Suhisevat koivut -kirjaan 13 runoa. Vuonna 2011 menehtyneen kirjailijan muisto
elää näissä aiemmin julkaisemattomissa runoissa.

Näyttelyn kuvat: József Timár
Näyttelyn runot: Risto Ahti, Inger-Mari Aikio-Arianaick (Ima), Bo Carpelan, Aaro Hellaakoski, Anne Hänninen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Jouni Inkala, Juhani Kellosalo, Toivo Laakso, Kirste Paltto, Joni Pyysalo, Henrika Ringbom, Pentti Saaritsa, Johanna Venho.

Lisätietoja:
- Jukka Haverinen, Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus, p. 09 6229 4611, jukka.haverinen(at)unkarinkulttuuri.fi
- Hämeen luontokeskus, p. 0206 39 4630, hame(at)metsa.fi

Tapahtuma-ajat: 

  • pe 5.5.
  • la 6.5.
  • su 7.5.
  • ma 8.5.
  • ti 9.5.
  • ke 10.5.
  • to 11.5.
  • pe 12.5.
  • la 13.5.
  • su 14.5.
  • ma 15.5.
  • ti 16.5.
  • ke 17.5.
  • to 18.5.
  • pe 19.5.
  • la 20.5.
  • su 21.5.
  • ma 22.5.
  • ti 23.5.
  • ke 24.5.
  • to 25.5.
  • pe 26.5.
  • la 27.5.
  • su 28.5.
  • ma 29.5.
  • ti 30.5.
  • ke 31.5.
  • to 1.6.
  • pe 2.6.
  • la 3.6.
  • su 4.6.
  • ma 5.6.
  • ti 6.6.
  • ke 7.6.
  • to 8.6.
  • pe 9.6.
  • la 10.6.
  • su 11.6.
  • ma 12.6.
  • ti 13.6.
  • ke 14.6.
  • to 15.6.
  • pe 16.6.
  • la 17.6.
  • su 18.6.
  • ma 19.6.
  • ti 20.6.
  • ke 21.6.
  • to 22.6.
  • pe 23.6.
  • la 24.6.
  • su 25.6.
  • ma 26.6.
  • ti 27.6.
  • ke 28.6.

Tapahtumapaikka: 

Tapahtuman lisätiedot: