Kutupuuhia Kalajärvellä

Hämeenlinna | Tuuloksen WPK:n Ruuttanäyttämö

Tulevana kesänä Tuuloksen WPK:n Ruuttanäyttämöllä esitetään Matti Wanteen kirjoittama, Petri Liskin ohjaama näytelmä Kutupuuhia Kalajärvellä.

Maken tarmokas rouva vuokraa lomamessuilta rantamökin viikoksi mökkeilystä viis veisaavan miehensä harmiksi. Paikan päällä unelma messuesitteen hirsimökistä ja kalaisen järven hiekkarannalla lämpiävästä savusaunasta törmää karuun todellisuuteen.

Tilannetta ei paljon paranna kun paikalle ilmestyy Maken työkaveri Eki, jonka vaimo on myös vuokrannut saman mökin samaksi viikoksi. Eikä tässä kaikki, vaan kohta pihalle sipsuttavat poikien ei-ihan-viattomat kapakkatuttavat Lessu ja Lelle, jotka ovat voittaneen pelissä - kuinka ollakaan - viikon loman samalla mökillä. Ongelmallinen paikka pojille.

Suulaita ja iloluontoisia baaripeippoja ei saa missään nimessä päästää nokatusten vaimojen kanssa. Ties mitä suustaan möläyttäisivät. Toisaalta vanha suolakin janottaa, ja kun kekseliäitä ollaan, järjestyy mahdollisuus päätähuimaaviin syntisiin seikkailuihin. Eikä sitten muuta kuin toimeksi! Jos toiminnan alku onkin hieman hankala, niin lopussa seisoo - mikä? Ainakin jottamoinen yllätys. Ja pohdintaa, mitä onkaan ranskalainen reippailu?

Esitykset:

Ensi-ilta to. 28.6. klo 19
pe. 29.6. klo 19
su. 1.7. klo 16
to. 5.7. klo 19
pe. 6.7. klo 19
su. 8.7. klo 16
ti. 10.7. klo 19
to. 12.7. klo 19
pe. 13.7. klo 19
su. 15.7. klo 12 Huom! Aika
to. 19.7. klo 19
pe . 20.7. klo 19
la. 21.7. klo 16
su. 22.7. klo 16
to. 26.7. klo 19
pe. 27.7. klo 19
su. 29.7. klo 16

Liput:
15 € / 13€ Ryhmät 13 € h. ryhmäkoko väh. 20 h.

Lippuvarauksia otetaan vastaan numerossa
0400 756 429

tai sähköpostitse:ruutta.nayttamo@gmail.com

TERVETULOA!

Tulevaa suvea odotellessa…
Ruuttanäyttämön väki

Tapahtuma-ajat: 

  • to 28.6. klo 19
  • pe 29.6. klo 19
  • su 1.7. klo 16
  • to 5.7. klo 19
  • pe 6.7. klo 19
  • su 8.7. klo 16
  • ti 10.7. klo 19
  • to 12.7. klo 19
  • pe 13.7. klo 19
  • su 15.7. klo 12
  • to 19.7. klo 19
  • pe 20.7. klo 19
  • la 21.7. klo 16
  • su 22.7. klo 16
  • to 26.7. klo 19
  • pe 27.7. klo 19
  • su 29.7. klo 16

Tapahtumapaikka: 

Tuuloksen WPK:n Ruuttanäyttämö

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Pannujärventie 66

Postitoimipaikka: 

Tuulos

Tapahtuman lisätiedot: