Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Kavin aluesarja: Kiinailmiö (USA 1979)

Hämeenlinna | Bio Rex

Kavin aluesarja:

James Bridges, Kiina-ilmiö (The China syndrome/Kina syndromet), Yhdysvallat 1979 • Jane Fonda, Jack Lemmon, Michael Douglas, Scott Brady, James Hampton • suom.tekstit/svenska texter • KAVI 35 mm • S (suositus K12) • 123 min. Realistinen draama. Lähihistoria. Trilleri.

Kiinailmiö on puhutteleva, realistinen, paikoin dokumentaarisen vaikutelman tekevä draama lähihistoriasta. Televisiotoimittaja Kimberly Wells (Jane Fonda) ja hänen kuvaajansa (Michael Douglas) joutuvat todistamaan kalifornialaisessa ydinvoimalassa läheltä piti -onnettomuustilannetta. Voimalan johto haluaisi painaa tapahtuneen villaisella, Wells puolestaan esittää kuvanauhan keinolla millä hyvänsä. Näistä asetelmista tapahtumat etenevät keinoja kaihtamatta ja tunnelma tihenee loppua kohden jännittäväksi kilpajuoksuksi.

Trillerin vakava aihe ydinvoimaloiden turvallisuudesta on edelleen ajankohtainen. 1970-luvulla sattui Yhdysvaltojen ydinvoimaloissa useita tilanteita, jotka muistuttavat elokuvassa esitettyjä. Elokuvan ensi-ilta sattui olemaan 11 vuorokautta ennen Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuutta. Tshernobylin ja Fukusiman jälkeinen aikamme antaa elokuvalle aivan erityistä syvyysperspektiiviä.

Elokuvan painavan aiheen lisäksi siinä korostuvat inhimilliset tekijät, loistava näyttelijätyö ja erinomainen käsikirjoitus. Erityisesti on kiitetty Jack Lemmonin roolisuoritusta.

Elokuva oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi parhaasta miespääosasta (Jack Lemmon), naispääosasta (Jane Fonda), alkuperäiskäsikirjoituksesta (Mike Gray, T. S. Cook ja James Bridges) ja lavastuksesta (Arthur Jeph Parker ja George Jenkins).

Lisätiedot kinotavast.net

Tapahtuma-ajat: 

  • ti 11.12. klo 18–20.10

Tapahtumapaikka: 

Bio Rex

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Paasikiventie 2

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Tapahtuman lisätiedot:

Ikäraja: 

K-12

Lippujen hinnat: 

5 €

Lipunmyyjät: 

Bio Rex

Osoite: