Taidelainaamon Valokiilassa Mikko Mikkola

Hämeenlinna | Galleria Kone

Kello viiden teehetki ja taiteilijatapaaminen Ystävänpäivänä keskiviikkona 14.2.2018 klo 17-18.

Kuvataiteilija, kuvataiteen lehtori Mikko Mikkola (s. 1952 Helsinki) asuu ja työskentelee Lepaalla, Hattulassa. Mikkolan teoksia on mm. Nordean, Orionin, Hämeen ammattikorkeakoulun, Hämeenlinnan taidemuseon ja Hattulan kunnan kokoelmissa. Julkisia teoksia häneltä löytyy mm. Hattulan Pyhän Ristin kirkon muistolehdon monumentti, joka valmistui v. 2008. Mikkola on Taidemaalariliiton, Hämeenlinnan taiteilijaseuran sekä Ars-Häme ry:n jäsen. Hän toimi Parolan yhteiskoulun ja lukion kuvataiteen lehtorina vuoteen 2017 asti.

"Teen perinteisiä öljyvärimaalauksia ja kokeellisia veistoksia eri menetelmin. Valmistan myös hopeakoruja.

Inspiraationi taiteelliseen työhöni saan luonnosta. Maalauksissani yhdistän kolmea luonnonelementtiä: taivasta, maata ja vettä. Teokseni eivät ole kuitenkaan suora heijaste luonnosta, vaan ne ovat rakennettuja. Niissä näkyy ihmisen kädenjälki. Maalausten kohde on siten usein vain osittain tunnistettavissa.

Käytän töissäni lasuuritekniikkaa. Teen mieluiten työtä ajan kanssa. Maalaustekniikkani on melko hidas, maalauksen pitää kuivahtaa prosessin aikana muutaman kerran välivernissausta varten. Valmiissa maalauksessa värikerroksia voi olla 10-30.

Tilaustöitä en enää tee. Maalausteni aiheet ovat pitkälti samojen, minulle läheisten teemojen toisintoja, variaatioita."

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 7.2.–6.3.

  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–16

Tapahtumapaikka: 

Galleria Kone

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Paasikiventie 2

Postinumero: 

13200

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Puhelinnumero: 

040 451 1197

Sähköposti: 

galleriakone@gmail.com

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: