Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Jannen kirjeitä musiikista

Hämeenlinna | Sibeliuksen syntymäkoti

Hämeenlinnan kaupunginmuseon kokoelmissa säilytetään noin 80 Jean Sibeliuksen kirjottamaa alkuperäistä kirjettä. Kesänäyttelyssä Sibeliuksen syntymäkotiin on nostettu esille musiikkiaiheisia kirjeitä.

Musiikki esiintyy vahvana teemana monissa lapsuudenajan kirjeissä. Musiikista Janne kirjoitti erityisesti Per setänsä kanssa. Sedälleen Janne kertoili etenemisestään viulunsoitossa ja pyyteli apua nuottien ja viulunkielten hankintaan. Tuki oli tarpeen, musiikin maailmaan uppoutuminen ei ollut 1800-luvun lopun Hämeenlinnassa aivan yksinkertaista. Ulkomaiset taiteilijat tai musiikkiopiston opettajat saapuivat välillä soittamaan konsertoimaan Hämeenlinnaan, mutta se oli harvinaista herkkua. Aktiivinen soittaminen yksin ja koulutoverien sekä sisarusten kanssa olikin tärkeässä roolissa.

Lapsuuden kirjeissä Janne ei ajatellut vielä säveltäjän uraa, vaan hänen intohimonsa kohdistui soittamiseen. Kirjeissä nähdään kuitenkin ensimmäiset viitteet mielikuvitusrikkaan pojan elämän tulevasta suunnasta.

Kesämatineat konserttisarjan konserttiesittelyissä kuullaan katkelmia näyttelyn kirjeistä kesä–elokuun sunnuntaisin klo 14.00. Näyttely avoinna 24.5.–2.9.2018.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 24.5.–2.9.

  • ma klo 10–16
  • ti klo 10–16
  • ke klo 10–16
  • to klo 10–16
  • pe klo 10–16
  • la klo 10–16
  • su klo 10–16

Poikkeukselliset ajat

  • poikkeus 1.9.2018 klo 12–16
  • poikkeus 2.9.2018 klo 12–16

Tapahtumapaikka: 

Sibeliuksen syntymäkoti

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Hallituskatu 11

Postinumero: 

13100

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Puhelinnumero: 

(03) 621 2755

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Lippujen hinnat: 

5 / 4 / 2 €. Meillä käy museokortti.