Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Itse tehty Hämeenlinna

Hämeenlinna | Kortteli2

Itse tehty Hämeenlinna -näyttely järjestetään kauppakeskuksen vallanneen Kortteli2 -taidetilan yläkerrassa osoitteessa Raatihuoneenkatu 14.

Tule katsomaan ja vaikuttumaan hämeenlinnalaisesta taiteesta. Itse tehty Hämeenlinna -näyttelyssä on esillä liki 100 teosta eri-ikäisiltä ja erilaisista taustoista tulevilta hämeenlinnalaisilta. Mukana on muun muassa valokuvia, veistoksia, yhteisinstallaatioita ja runoja. Kaupunkilaisilta on kesän aikana tiedusteltu avainsanoja, jotka kuvaavat Hämeenlinnaa. Myös kerätyt sanat tulevat näkymään osana näyttelyä.

Näyttely sisältää yhteistaideteoksia, joita kaikki halukkaat pääsevät tekemään. Kahden näyttelyssä esillä olevan yhteistaideteoksen suunnittelijoita ovat taiteilijat Mikko Myöhänen ja Olli Larjo sekä Aimokoulun pojat.

Myöhäsen yhteistaideteoksessa maalataan vanerikuutioiden kylkiin spraymaaleja, sapluunoita, akryylivärejä sekä teloja käyttäen. Kuutiot sulautuvat osaksi Arxin nuorten katutaidenäyttelyä.

Larjon suunnittelemassa yhteistaideteoksessa rakennetaan kaupunkia. Liikkeelle lähdetään yksittäisistä torneista, jotka lopulta yhdistyvät korkeiksi rakennuksiksi. Teosta tehdään rakennustikkujen ja kuumaliiman avulla.

Kaupunkilaisten omaehtoiseen luovuuteen kannustavaan kokonaisuuteen kuuluu myös Arxin johdolla toteutettu nuorten katutaidenäyttely.

Näyttelyn mahdollistavat yhteistyössä Linnan Kehitys Oy, Hämeenlinnan kaupungin työllisyystiimi ja kulttuuripalvelut, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Arx sekä Hämeenlinnan taidemuseo.

Tapahtuma-ajat: 

Ajalla 18.9.–25.10.

  • ti klo 11–18
  • ke klo 11–18
  • to klo 11–18
  • pe klo 11–18
  • la klo 11–18
  • su klo 11–18

Tapahtumapaikka: 

Kortteli2

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Raatihuoneenkatu 14

Postinumero: 

13100

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot: