Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Anne-Mari Kivimäki & Palomylly: Hämeen lauluja

Hämeenlinna | Hämeenlinnan pääkirjasto Wetterillä, Avolava

Anne-Mari Kivimäki & Palomylly julkaisee syyskuussa esikoisalbumin Hämeen lauluja ja samalla yhtye tekee 12 keikan mittaisen kiertueen ulottuen Helsingistä Äkäslompoloon. Hämeen lauluja -albumi on syntynyt hämäläisen haitarinsoittajan muistiinmerkinnöistä, kotiseudun tunteesta ja vanhoista tarinoista. Kivimäki on koonnut Palomylly-yhtyeen soittajat Ville Rauhalan ja Pekko Käpin palkitusta Lakkautettu kylä -projektistaan. Näiden superlahjakkaiden muusikoiden kanssa Anne-Mari Kivimäki on tehnyt albumin verran minimalistista, modernia laulumusiikkia, joka sisältää improvisaatiota ja hiljaista haltioitumista. Neuvostovalmisteista Notka-haitaria säestää Palomylly-yhtye, toiselta nimeltään Juhannuskylän jousiorkesteri, joka ujeltaa tuulen lailla tunnetta Hämeen lauluihin.

Anne-Mari Kivimäki on Tampereella asuva freelance-muusikko, säveltäjä ja sanoittaja. Hän on kehittänyt venäläisen Notka-haitarin ympärille yhtyeitä ja monitaiteellisia soivia taideteoksia ja luonut oman soittotyylin, nykykarjalaisen haitari-trancen. Kivimäki voitti vuoden artisti -palkinnon Suomen ensimmäisessä Etnogaalassa vuonna 2017.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Tapahtuma-ajat: 

  • ma 2.9. klo 18

Tapahtumapaikka: 

Hämeenlinnan pääkirjasto Wetterillä, Avolava

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Wetterhoffinkatu 2

Postinumero: 

13100

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Puhelinnumero: 

03 621 2612

Sähköposti: 

hanna.kaisti@hameenlinna.fi

WWW-osoite: 

vanamokirjastot.fi

Tapahtuman lisätiedot: