Tapahtuma ei ole enää voimassa.

Wendy

Hämeenlinna | Bio Rex Verkatehdas

Lajityyppi: Movie: fantasia, seikkailu, perhe-elokuva.
Kesto: 1 t 51 min.

Salaperäisellä saarella, jolla ajan ja ikääntymisen lainalaisuudet eivät päde, joukko nuoria kuljettaa sinut takaisin lapsuuden ihmeeseen Mikä- Mikä-Maahan. Benh Zeitlinin Peter Pan -versio on jotain ennennäkemätöntä: mestariteos, jonka muistat koko elämäsi. Elokuva, joka on henkeäsalpaavan kaunis muistutus siitä, miksi täällä ollaan – ja miksi isoksi kasvaminen kannattaa. Kahdeksan vuotta sitten häikäisevä Beasts of the Southern Wild löi kaikki ällikällä. Nyt Benh Zeitlin, elokuvan ohjaaja, Oscar-ehdokas ja yksi aikamme kiinnostavimpia elokuvantekijöitä, tekee paluun Peter Pan -versioinnin kera, joka on koskettavan upea kunnianosoitus lapsuudelle. Elokuva seuraa nuorta Wendyä, joka hyppää tuntemattomaan tarkoituksenaan välttää aikuistuminen – ja löytää elämänsä seikkailu.  Elokuvan lapset ovat fantastisia pieniä voimanpesiä. He ovat amatöörinäyttelijöitä, mutta täynnä aitoa ihmetystä luontoa ja elämää kohtaan, kukin hämmästyttäviä löytöjä. Zeitlinin taikakatalogiin on aina kuulunut olennaisena osana se, millaisia näyttelijäsuorituksia hän on saanut ulos pääosanesittäjistään. Visuaalisesti Wendy on upea jatko Beasts-estetiikalle: alkuvoimaista elokuvaa täynnä rosoja, kauneutta, elämän vastustamatonta ihmeellisyyttä. Vimmainen, taianomainen pieni elokuvahelmi nimeltä Wendy lukeutuu ehdottomasti vuoden indie-tapauksiin. Suomen elokuvasäätiö Ohjelmistotuki 2020.

Tapahtuma-ajat: 

  • ke 30.9. klo 15.15
  • to 1.10. klo 19.30
  • la 3.10. klo 17.15
  • su 4.10. klo 18.40
  • to 8.10. klo 17.20

Tapahtumapaikka: 

Bio Rex Verkatehdas

Sijaintikunta: 

Hämeenlinna

Käyntiosoite: 

Paasikiventie 2

Postinumero: 

13200

Postitoimipaikka: 

Hämeenlinna

Puhelinnumero: 

075 7561 282

WWW-osoite: 

Tapahtuman lisätiedot:

Järjestäjä: