13.02.2021
Hämeenlinna | Kumppanuustalo
Animalia Hämeenlinna järjestää Take away -herkkubuffan, jossa on myynnissä eläinystävällisiä levonnaisia. Buffan tuotto lahjoitetaan Eläinten turvakoti Saparomäelle.
20.12.2020
Hämeenlinna | Tori
Aulangon vikellyskisaryhmä myy torin kojussa kuumaa glögiä ja uunituoreita jouluherkkuja paikan päällä nautittavaksi tai pukinkonttiin.
19.12.2020–20.12.2020
Hämeenlinna | Iittala Village
Ottilia Kutila ja Mikko Niemelä laulavat joululauluja Designmuseon tuntumassa. Nauti konsertista ulkosalla turvavälein. Voit tavata myös Joulupukin klo 12–15.
12.12.2020–23.12.2020
Hämeenlinna | Kauppakeskus Tavastila 2.krs
JS Joulupuoti on Kauppapaikka Tavastilan 2. kerroksessa sijaitseva pop-up myymälä 12.-23.12.2020. Kaikki tuotteet on itse tehtyjä.
Janne vuonna 1877. Hämeenlinnan kaupunginmuseon kuva-arkisto.
08.12.2020
Hämeenlinna | Sibeliuksen syntymäkoti
Avoimet ovet ja suomalaista musiikkia.
05.12.2020
Hämeenlinna | Entinen Aulangon apteekki
Joulukoristeita, sisustustuotteita, leivonnaisia, taidetta,lahjatavaraa, arpajaiset
02.12.2020
Hämeenlinna | Vikto ry
Vikto ry:n Joulukojussa myynnissä käsitöitä, joulukortteja ja herkkuja. Tilaisuus toteutetaan ulkona. Maksu käteisellä.
01.12.2020–30.12.2020
Riihimäki | Kinturintie
Allastasonäyttely Riihimäellä. Monipuolisia komposiittitasoja esittelevän näyttelyn vetonaula on Tervastason kehittämä uusi, moderni Slope-allasmallisto.
01.12.2020–30.12.2020
Riihimäki | Kinturintie
Allastasonäyttely Riihimäellä. Monipuolisia komposiittitasoja esittelevän näyttelyn vetonaula on Tervastason kehittämä uusi, moderni Slope-allasmallisto.
29.11.2020
Hämeenlinna | Tekstiiliverstas
Kutomon varaston tyhjennysmyynti, kaikki tuotteet alennettuun hintaan
28.11.2020
Hämeenlinna | Kaloisten kylätalo Tukikohta
Kaloisten kyläyhdistyksen joulumyyjäiset Tukikohdassa. Puuro ja torttukahvit 5€, kinkkuarpoja, käsitöitä, muita jouluisia tuotteita läheltä ja kaukaa
28.11.2020–20.12.2020
Hämeenlinna | Iittala Village
Joulun pehmeimmät paketit meiltä!
28.11.2020–22.12.2020
Janakkala | Kirstun kammari
Perinteinen puoti pursuaa tänäkin vuonna monenlaista käsintehtyä ihanuutta
27.11.2020
Hämeenlinna | Kalvolan kylätalo
Marraskuun teemapäivässä vaikuttavan ja kestävän äänenkäytön työpaja, herkullinen vegeillallinen ja tunnelmallinen kertomalaulujen konsertti
07.11.2020
Hämeenlinna | Cafe Bar Skogster
Henriksson & Luoma -duo tarjoaa ammattitaitoista laulua ja soitantaa kitarasäestyksellä. Ohjelmisto koostuu iskusävelmistä, suomirockista ja, vain, ja ainoastaan hyvistä kappaleista!
07.11.2020
Hämeenlinna | Ravintola Uoma
Evert Taube / Lasse Mårtenson - skärgårdsmelodier och argentinska rytmer och god middag. Reservera bord! Pöytävaraus!
06.11.2020
Forssa | Forssan kirkko
Värivalot valaisevat tunnelmallista Forssa kirkkoa. Vapaa pääsy!
01.11.2020
Hämeenlinna | Kumppanuustalon piha
Animalia Hämeenlinna järjestää Take away -kahvilan. Tarjolla leivonnaisia, kuumaa juotavaa ja Animalian myyntituotteita.
31.10.2020
Hämeenlinna | Cafe Bar Skogster
Ilja Jalkanen on erikoislaatuinen ja monipuolinen sälli, jonka erityisalaa ovat trubaduurikeikat. Jalkasen energia kuitenkin täyttää lavan kuin lavan isommankin bändin tavoin.
31.10.2020–01.11.2020
Forssa | Prismakeskus
Kaksipäiväinen kädentaitotapahtuma, jossa esillä kaikenlaista käsintehtyä sekä Lounais-Hämeestä että vähän muualtakin. Paljon myyjiä ja monenlaisia tuotteita !
24.10.2020
Hämeenlinna | Cafe Bar Skogster
Laulaja-lauluntekijä Mika Rämä esiintyy duona uuden "Ihan tavallinen tiistai"-albumin tiimoilta. Luvassa suomikantrin/folkin eri sävyjä.
24.10.2020–20.11.2020
Hämeenlinna | Omata, Art and Joy
Paint and Wine illat nyt Omatassa Hml Verkatehtaalla! Lumoudu väreistä, rakastu maalaamiseen. Tule yksin tai ystävän kanssa tai varaa palvelu omalle kaveriporukalle pikkujouluihin, synttäreille!
24.10.2020
Riihimäki | Ö-talo
Tervetuloa näkemään kirjan originaalikuvat pop-up-näyttelyssä, värittämään Rolle-värityskuvaa, ostamaan kirja etuhintaan sekä voittamaan Räminäpandat-t-paita! Tarjolla myös kuumaa mehua.
23.10.2020
Forssa | Koijärven kirkko
Nyt värivalot valaisevat ensimmäisen kerran kaunista Koijärven kirkkoa. Vapaa pääsy!
22.09.2020–08.12.2020
Hämeenlinna | Kaloisten kylätalo Tukikohta
Tule pelaamaan piha- ja tai lautapelejä, tekemään läksyjä, tapaamaan kyläläisiä, nauttimaan kyläkirjaston antimista tai juomaan kuppi kuumaa Tukikohtaan Kaloisten yhdistyksen olohuoneeseen.

Sivut